Kaarisillan rakentaminen
Lammen purkuojan yli piti saada silta. Netistä löytyy jonkin verran ohjeita ja tässä oma versio aiheesta.
Aluksi kannattaa mitata sillan pituus. Itse löysin ainakin tavallisesta sahatavaraliikkeestä noin 4 metriä pitkät kakkoskutoset, jotka sahailin kaarevaan muotoon. Ensimmäiseen palkkiin muotoilin narulla ja ruuveilla kaaren. Kannattaa hieman nähdä vaivaa, jottei kaaresta tule liian jyrkkä. Kivan näköinen silmälle, ei ole välttämättä kivan tuntuinen kävellessä.
Kun kaari on muotoutunut, niin pääsee sahailemaan. Irronneen kappaleen voi kääntää ympäri ja saa symmetrisen kaaren myös toiseen päähän palkkia. Sen jälkeen sahatut palaset siirretään sahatun kaarevan palkin alapuolelle ja jatketaan kaarta narulla sommittelemalla.
Loppujen lopuksi palkista ei jää mitään jäljelle kuin sahanpurua, ja kaikki palaset tulevat käytettyä.
Rungon rakentelua
Kaaren palaset voi kiinnitellä toisiinsa esim. ruuveilla ja reikälevyillä. Moottorisahalla voi vielä ”viimeisteillä” lopputuloksen, jotta kaaret ovat täsmälleen samanlaiset.
Sijoituspaikassa sillan molemmille puolelle kaivoin sorapedin, jonka alle laitoin routasuojauksen. Kasasin sillan rungon ensin väärin päin, koska näin painovoima piti palkkeja oikeassa asennossa. Kiemuraiset palkit tuppasivat muuten keikahtamaan aina ympäri.
Kun runko oli valmis, niin käänsin sen ympäri ja ruuvasin kansilaudat paikalleen. Koska kaari oli jyrkähkö asensin kaaren alkupäähän vähän rimoitusta sadekelejä varten.
Tarkoitus on vielä asentaa kaiteet, mutta siitä sitten myöhemmin.
6.4.2012 Copyright Jouni Finnilä © / Kexin oy / www.kexin.fi
Huom! Nämä rakennusohjeet täällä Keksin.fi -keskustelufoorumissa ovat ”nice-to-know”-tietona teille kaikille tee-se-itse-miehille ja -naisille. Minä tai Kexin oy ei ota vastuuta näiden ohjeiden mukaan rakennetuista tekeleistä. Käytä niitä omalla vastuulla. Voit linkittää ja lainata ohjeita vapaasti, kunhan mainitset lähteen.