Piha || ||

Köysikeinun rakentaminen

Idea köysikeinuun tuli mummolan mökin järvenrantakoivuun kiinnitetystä köydestä. Hyvää materiaalia löytyy myös netistä hakusanoilla ”pond rope swing”. Tässä oma versio köysikeinusta.

Aloitin rakentamisen kaatamalla ensin noin 20 metriä korkean haavan ja kuorimalla puun. Puu kuljetettiin rakennuspaikalle ja se sai kuivua siinä 2 kuukautta.

 

Kuivumisen jälkeen käsittelin parrut puunsuojalla ja asensin pitkän haavan päähän koukun ja köyden valmiiksi.

Seuraavaksi kaivoin H:n muotoisen kaivannon, jossa H:n ”poikkiviiva” on laskeva, niin syvään kuin suinkin, 2 metriä esimerkiksi (kuvassa punaisella). Toinen H:n sivu on pinnassa ja toinen noin 2m syvällä maan sisässä (kuvassa valkoisella). Kaivettaessa kannattaa varoa sortuvia penkkoja.

Pitkä haapa asennetaan keinulaudan tavoin kaivannon päälle. Jouduin lyhentämään omaani metrillä, jotta sain sen kiikkumaan. Keinulaudan toisen pään painoksi tulee haapapölkky ja maata, jolloin haapa nousee kuin itsestään haluttuun kulmaan.

Talvi ja routa näyttävät, miten haapa tähän asettuu. Tarvittaessa siihen voi asentaa sivutuet ympärille.

 

Mietin pitkään rakennanko hyppytornin erilleen, mutta päädyin rakentamaan sen vinon haapatukin ympärille. Perustus tehtiin ruuvipaaluilla.

 

Lopuksi vain kaiteet ja raput ja homma on testihyppyä vaille valmis. Vino haapa pääsee liikkumaan vapaasti, eikä vielä ainakaan aluksi ole kiinnitettynä itse hyppytorniin.

Omasta rakennelmasta tuli hieman keulapainoinen ja etummaiset ruuvit painuivat pehmeään saveen lammen rannassa. Todennäköisesti talven jälkeen joudun lisämään rantaan vielä yhdet ruuvit, joissa on jatkovarret. Muuten rakentaminen on helppoa. Järkevää varovaisuutta kannattaa harjoittaa, kun paksua haapaa yrittää nostaa pystyyn. Kaivannon seinämien kanssa kannattaa myös varoa, jotteivat ne sorru päälle.

31.7.2014 Copyright Jouni Finnilä © / Kexin oy / www.kexin.fi

Huom! Nämä rakennusohjeet täällä Keksin.fi -keskustelufoorumissa ovat ”nice-to-know”-tietona teille kaikille tee-se-itse-miehille ja -naisille. Minä tai Kexin oy ei ota vastuuta näiden ohjeiden mukaan rakennetuista tekeleistä. Käytä niitä omalla vastuulla. Voit linkittää ja lainata ohjeita vapaasti, kunhan mainitset lähteen. 

Sorry, Comments are closed!